”KultaRahaksi Oy:n toimitusjohtaja puhuu hyvästä maineesta mielellään. Se on kullan ostotoiminnan elinehto.
’Meillä kauppa ei käy, jos ihmiset menettävät luottamuksensa, emmekä saa ostettua.’”
”Kulta hinnoitellaan maailmanmarkkinoiden mukaan. Osakkeiden tavoin se elää, mutta viime aikoina puhtaasta kullasta on maksettu noin 40 euroa grammalta. Yrityksen vuosiostot liikkuvat ’sadoissa kiloissa’. ’Määrä on tässä aika hankala asia. Esimerkiksi tämä sormus painaa kolmisen grammaa, ja siitä kultaa on noin puolet’, hän sanoo ja näyttää vihkisormustaan.”
”Yleinen käsitys on, että kultaa myydään rahapulassa.
’Suurimmaksi osaksi kultaa kuitenkin myyvät he, joilla sitä on ylimääräistä. Piironkien laatikoista löytyy vanhoja lahjoja tai rikkoutuneita koruja, joita ei enää haluta käyttää.’”