”Moni ala on kärsinyt viime vuosien talouskriiseistä, mutta KultaRahaksi Oy:n toimiala ei ole yksi niistä. Yritys alkoi ensimmäisenä Suomessa ostamaan postin välityksellä kuluttajilta arvoaan nostanutta kultaa ja hopeaa. Idean perustajat saivat Yhdysvalloista. Kaikki yrityksen ostama kulta ja hopea sulatetaan teollisuuden raaka-aineeksi, lähinnä lääketeollisuudelle.”
”’Alan kilpailutilanne on kova, mutta myös sairas. Me teemme kaikki kunnolla, lakien mukaan ja meille olisi tervetullutta, että alaa valvottaisiin enemmän’, KultaRahaksin toimitusjohtaja sanoo.”
”Tällä hetkellä KultaRahaksi on alan markkinajohtaja, ja hänen mukaan senkin takia kiinnostunut mitä toimialasta ajatellaan. Hänen mielestään menestys ei ole sattumaa.
’Joku voisi sanoa, että on helppo menestyä kun kullan hinta nousee, mutta ei se ole itsestäänselvyys’. Moni kilpailijoista on joutunut lopettamaan; Yksi ratkaiseva tekijä on asiakkaiden kohtelu: ostajat ovat asiallisesti pukeutuneita ja he kättelevät ja teitittelevät asiakkaita.
’Haluamme olla asiakkaalle yhtä luotettava kuin pankki. Tilanne voi asiakkaalle olla hyvin intiimi, koska esineisiin voi liittyä tarinoita. Emme kohtele asiakasta liukuhihnatavarana.’”
”Joku voisi ajatella, että romukullan ostaminen on taantuma-ajan ilmiö, joka katoaa nousukauden ja kullan hinnan laskun myötä, KultaRahaksi Oy:n toimitusjohtaja ei usko tähän.
’Kullan hinnassa tapahtuvat heilahtelut eivät meihin radikaalisti vaikuta, me olemme sen verran iso yritys. Kyllä kultaa tulee aina riittämään.”