”Karkkilan Sudetissa asuva Ismo Nikander suunnitteli jo viime vuonna myyvänsä pois suvussa kulkeneita kultakoruja, joille ei löytynyt enää käyttäjiä. Tilaisuus tähän Nikanderilla tarjoutui viime viikolla Sarin Herkut -kahvilassa, jonne Pohjoismaiden johtava romukullan ostaja KultaRahaksi Oy oli saapunut sekä arvioimaan että ostamaan kulta- ja hopeaesineitä karkkilalaisilta ensimmäistä kertaa.”
”’Piironginlaatikkoon oli kertynyt kultaesineitä ja päätin lähteä tänne myymään niitä, kun tällainen tilaisuus tarjoutui. Sain esineistä lähes 200 euroa, joka menee varmaan ruokaostoksiin’, Ismo Nikander kertoi. Nikander oli kullanostotapahtumaan tyytyväinen. Tunnetun yhtiön kanssa asioidessa ei Nikanderin mukaan tarvinnut pelätä joutuvansa petetyksi.”