”Kulta-asiantuntija kaataa varovasti pöydälle pussillisen pieniä esineitä. ’Tällaisia tulee usein, korvakoruja ja sormuksia.’ Yrityksen ostokierros piipahti maanantaina Perniössä. Kultaa ostavat yritykset ovat parhaillaan liikkeellä leveällä rintamalla ja jalkautuvat maakuntiin tämän tästä. Syy on tietysti hinta. Maailmanmarkkinahinta nousi vuodessa tosi tuntuvasti, ja nyt se on jo vähän laskenutkin. Hinta heijastelee kysyntää mutta yleensä huonojen talous-uutisten aikaan hinta tuppaa nousemaan. Joskus heilahdukset ovat nopeita.”
”Sellainen tuntuma on jäänyt, että hyvin harvoin kultaa myydään rahapulassa. Ennemminkin on kyse esineistä, jotka ovat kymmenen, parikymmentä vuotta pyörineet laatikoissa. Voi olla esimerkiksi perintökoruja, joille ei ole enää käyttöä.”
”Toimittajan mukana tulee arvioitavaksi iso hevosen kuvalla varustettu sormus, joka on pyörinyt laatikoissa vuosikausia eikä sen alkuperästä ole enää tarkkaa mielikuvaa.
’Painava tämä ainakin on, painaa monen tavallisen sormuksen verran’, tuumaa arvioitsija ja nostaa sormuksen vaa’alle. Mittariin tulee lukemia 48 gramman edestä. Nenä kertoo jo ostajalle paljon. ’Tietty messingin haju tästä lähtee.’ Loput selviää silmin; väri ei ole ihan keltakullan väri ja karheaa alustaan raaputtamalla se on entistäkin harmaampi. Hän sipaisee sormuksesta jäänyttä pintaa kuningasvedellä, typpi- ja suolahapon sekoituksella. Kuningasvesi on niitä harvoja seoksia, jotka syövyttävät kultaa. Kokeiltavaksi tuotuun sormukseen sillä ei ole toivottua vaikutusta. ’Kahdeksantoista karaatin merkki tässä on, mutta ei se aina takaa mitään’, Palomäki kertoo. Lopputulos on se, että sormus kuuluu rihkamaosastoon. Kultaisena se olisi ollut arvokas, toki karaateista riippuen.”