”Muovipussista putoaa pöydälle muutama kivensä kadottanut sormus, pari katkennutta kaulaketjua ja rikkinäiset korvakorut. Mitähän näistä saisi? Ollaan Pohjoismaiden suurimman kullanostajan pakeilla lounaskahvila Mintussa Eurassa ja ilmassa on selvästi kultakuumeen tuntua. Korujen tuojan korvissa soi TV:stä tuttu laulu: jos se on kultaa, me maksamme siitä.”
”Vanhoista kulta- ja hopeaesineistään eroon haluavia on pöydän edessä jonoksi asti. Kullan hinnan nousu ja tehokas markkinointi ovat vilkastuttaneet huomattavasti romukullan kauppaa.”
”Hän kannustaa penkomaan korulippaat ja realisoimaan vanhat rikkinäiset tai itselle tarpeettomat kulta- ja hopeakorut ja -esineet. Puhtaasta kultagrammasta maksetaan 36-40 euroa.”
”Kultanostajat ostavat kultaa ja hopeaa, mutta kullatut esineet eivät heille kelpaa. Osa tuo korunsa ihan vain arvioitavaksi, eikä haluakaan myydä niitä. Kultahampaitakin tuodaan kaupattavaksi silloin tällöin.”
”Moni Turkin ja Kreikan turistireissuilta ostettu kultakoru saattaa yllättää omistajansa, mutta usein negatiivisesti, sillä niiden karaattimäärä ei ole aina sitä, mitä on ostaessa uskottu.”
”Kullan uusiokäyttö on ollut viime aikoina pinnalla paitsi kullan korkean hinnan takia ja myös siksi, että ympäristölle romukullan käyttö on suotuisampaa kuin kullan kaivaminen maaperästä.”