”Arvioitaviksi tuodut kultaesineet KultaRahaksi Oy:n kulta-asiantuntija tutkii luupilla ja mittaa kultapitoisuuden happotestillä. Punnitsemiseen käytetään turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin hyväksymää ja tarkistamaa vaakaa.”
”Ihmisten kulta esineitä arvioidessaan hän on tavallisten sormuksien, korva- ja rannekorujen, kaulakorujen, ketjujen ja kellojen lisäksi törmännyt myös hieman erikoisempiin kultaesineisiin.
’Mieleenpainuvin esine on varmasti kultainen hammastikku. Sen oli joku kultaseppä tehnyt, ja heillä on tapana tehdä kaikenlaista. Kulta on pehmeä metalli, joten kultainen hammastikku ei ainakaan kuluta hampaita.’”
”Iltapäivällä nummelalainen Riitti Mutanen tuli tuomaan kultaesineensä, sormukset ja rannekorut, arvioitaviksi. Mutanen kertoi, ettei ole verrannut kultaa ostavien yritysten hintoja keskenään, mutta totesi mieluummin myyvänsä korut, kuin antavansa niiden lojua kotona.
’Yleensä korut jäävätkin lojumaan moniksi vuosiksi. Kullan myynnistä ei muuten tarvitse maksaa verojakaan, sillä kulta poistettiin pääomaverotuksen piiristä muistaakseni joskus 1990-luvun lopulla.’”
”Myös nummelalaiset Tarvosen veljekset Teemu, 18, ja Pete, 18, olivat saaneet äidiltään kasan rikkinäisiä hopea- ja kultakoruja, ja nyt oli tarkoitus päästä vaihtamaan ne rahaksi. Kultakiertueesta he olivat lukeneet lehti-ilmoituksesta. Veljekset toivoivat saavansa koruista vähän rahaa juhannukseksi.”
”Tehtyään happotestit kulta-asiantuntija varmistui esineiden kultapitoisuudesta, jonka jälkeen hän punnitsi korut ja ilmoitti summaksi yli sata euroa kullasta ja yhden euron hopeasta. Samalla hetkellä poikien hymy nousi korviin. ’Onhan se hienoa kun ihan tyhjästä saa yli sata euroa’, veljekset totesivat.”