”Kullan korkea hinta on saanut ihmiset liikkeelle ja kauppa käy nyt molempiin suuntiin. Muutaman kuukauden toiminut uusi ostopalvelu ottaa vastaan niin kultaketjut kuin – kultahampaatkin.
’Kauppa on käynyt mainiosti. Asiakkaat ovat myös olleet tyytyväisiä, sillä teettämässämme tutkimuksessa tyytyväisyyden keskiarvoksi tuli 9, kun asteikko oli 1-10.’
Hän sanoo, että yksi syy tyytyväisyyteen on nopea toiminta. Rahat ovat asiakkaan tilillä parhaassa tapauksessa paketin postitusta seuraavana iltapäivänä.
Toinen syy tyytyväisyyteen on kullan hinta.
Monelle asiakkaalle on tullut yllätyksenä, kuinka paljon pienestäkin korumäärästä saa rahaa. Joskus asiakkaan mielikuva kullan arvosta jää murto-osaan lopullisesta hinnasta.
’Eräs arvioi korujensa arvoksi 300-400 euroa, kun hän lopulta sai niistä 3 500 euroa. Kaulaketjun arvo voi olla satasesta 800 euroon. Peruskaulaketjusta ja muutamasta sormuksesta voi saada esimerkiksi 450 euroa.’
Ostettavaksi tarjottu kulta on tyypillisesti koruina. Yleisimpiä ovat sormukset sekä kaula- ja ranneketjut, mutta kaikkea tarjotaan kultahampaista lähtien.
’Asiakkaille maksettavat tilitykset ovat tyypillisesti joitain satoja euroja. Vaihteluväli on muutamasta kympistä tuhansiin euroihin. Parhaimmillaan on kultaerästä maksettu useampi kymmenen tuhatta euroa, mutta se on poikkeuksellinen ja yksittäinen tapaus.’”